Teksti: Jenny Tarvainen

Olin suunnittelemassa kysymyksiä Kielibaarin uusiin kielikimaroihin, joita Baari tarjoilee yleisötapahtumissa ja tiskillään verkossa. Kimaroihin piti alunperin tulla kysymys: “Mikä seuraavista ei ole virallinen vähemmistökieli Suomessa?”

Yllätyin, kun aiheesta olikin vaikeaa löytää yksiselitteistä tietoa. Vaikeus johtui siitä, että Suomessa ei ole virallisia vähemmistökieliä: Suomen lainsäädäntö ei tunne käsitettä “kansallinen vähemmistökieli”.  Niinpä kielikimarakysymys sai uuden muotoilun:  “Mille seuraavista vähemmistökielistä on turvattu oikeuksia Suomen lainsäädännössä?” Samoihin aikoihin  Kielikellossa (3/2017) Eeva Attila käsitteli, mitä laki sanoo kielestä. Kiinnostuin aiheesta ja päätin ottaa selvää Suomen vähemmistökielten asemasta.

Kansalliskielet Suomessa

Virallisia kieliä, eli kansalliskieliä, ovat Suomessa perustuslain ja kielilain mukaan suomi ja ruotsi. Lakien tarkoitus on taata suomen- ja ruotsinkielisille henkilöille mahdollisuus elää kokonaisvaltaisesti omalla kielellään. Ruotsin kieli onkin mielenkiintoinen tässä yhteydessä: sehän on tavallaan vähemmistökieli, jolla on kansalliskielen asema.

Suomen tilanne on päinvastainen verrattuna Ruotsiin, jossa ei ole määriteltynä virallista kansalliskieltä (ruotsi on Ruotsin kielilain mukaan pääkieli [ruots. huvudspråk], mutta ei kansalliskieli [ruots. nationalspråk]) mutta jossa on määritelty kansalliset vähemmistökielet (ruots. de nationella minoritetsspråken), joihin kuuluu muun muassa suomen kieli. (Språklag 2009:600 § 4, § 7.)

Mikä on vähemmistökieli?

Alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskevan eurooppalaisen peruskirjan alaisuuteen kuuluvia vähemmistökieliä ovat kielet, “joita osa jonkin valtion väestöstä perinteisesti käyttää, mutta jotka eivät ole kyseisen valtion virallisten kielten murteita, maahanmuuttajien kieliä eivätkä keinotekoisia kieliä”. Tieteen termipankin mukaan vähemmistökieli on “enemmistökielen puhujia suppeamman puhujaryhmän kieli” tai “kieli, jota puhuu jonkin alueen kielellinen vähemmistö.”

Miten kansalliskielet ja laissa mainitut vähemmistökielet sitten eroavat oikeuksiltaan? Perustuslaki (731/1999 § 17) takaa seuraavat oikeudet suomelle ja ruotsille:

Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.

Muista kielistä perustuslaissa (731/1999 § 17) säädetään seuraavasti:

Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saamelaisten oikeudesta käyttää saamen kieltä viranomaisasioinnissa säädetään lailla. Viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla.

Vaikka Suomessa ei ole kansallisia vähemmistökieliä, muutamat vähemmistökielet on huomioitu laissa. Lakeja ja säädöksiä on saamen kielille (koltan-, inarin- ja pohjoissaame), viittomakielille (suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli) ja suomalaiselle romanikielelle. Karjala on ainoa kotoperäinen vähemmistökieli, jota ei mainita perustuslaissa tai muissakaan laeissa. Näistä kielistä saamen kielet ovat alkuperäiskansan kieliä ja loput autoktonisia eli maassa kauan käytettyjä kieliä.

Tarkastellaanpa hetki edellä mainittujen kielten asemaa:

SAAMEN KIELET

Saamen kielten asema turvataan perustuslaissa. Lisäksi on erillinen saamen kielilaki. Suomen ja ruotsin lisäksi myös saamen kielillä on virallinen asema, tosin suomea ja ruotsia suppeampi. Saamen kielet ovat Suomessa suojeltuja alkuperäiskansan kieliä, ja ne ovat virallisia kieliä saamelaisten kotiseutualueella muutamassa kunnassa Pohjois-Suomessa. Virallisen kielen asema turvaa saamelaisille oikeuden asioida äidinkielellään virastoissa ja sairaalassa. Lisäksi laeissa turvataan saamelaisten oikeus ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan. Käytännössä saamen kielten virallinen asema mahdollistaa saamelaisille tulkkaus- ja käännöspalvelut. Lisäksi saamelaisten kotiseutualueella voi peruskoulussa ja lukiossa opiskella saamea äidinkielenään tai valinnaisena aineena. Myös ylioppilastutkinnossa voi suorittaa saamen äidinkielenä. Voisi kenties perustellusti sanoa, että saamen kielten asema on vähemmistökielten joukossa vahvin. (Kotus, Saamen kielilaki.)

POIMINTOJA SAAMESTA

• Suomessa asuu noin 10 000 saamelaista, joista saamea puhuu äidinkielenään 1949 henkilöä.
• Saamen kielet ovat suomen kielen sukukieliä.
• Saamen kielet ovat täysin eri kieliä, eivätkä eri saamen kielten puhujat ymmärrä toisiaan ilman erillistä opettelua.
• Pohjoissaame on tunnetuin ja levinnein saamen kieli (n. 75 %) Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.
• Utsjoki on suomen ainoa saamelaisenemmistöinen kunta.
• Inari on Suomen ainoa nelikielinen kunta (suomi, pohjoissaame, koltansaame, inarinsaame).
• Suomessa saamen kieliä voi opiskella Oulun, Lapin ja Helsingin yliopistoissa

VIITTOMAKIELET

Suomalaisen ja suomenruotsalaisen viittomakielen käyttäjien oikeudet turvataan perustuslaissa. Lisäksi on erillinen viittomakielilaki, joka sisältää paljon viittauksia sellaisiin säännöksiin, jotka käsittelevät viittomakielisten kielellisiä oikeuksia. Kuurojen Liiton mukaan laki on hyvä asia, mutta se on melko suppea: käytännössä laki ei esimerkiksi tuo uusia velvoitteita viranomaisille. (Kuurojen liitto, Attila.)

POIMINTOJA VIITTOMAKIELISTÄ:

• Suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli ovat kehittyneet ruotsalaisesta viittomakielestä.
• Noin 4000–5000 kuuroa henkilöä käyttää suomalaista viittomakieltä äidinkielenään, lisäksi se on noin 6000–9000 kuulevan äidinkieli, toinen kieli tai vieras kieli.
• Noin 300 henkilöä käyttää suomenruotsalaista viittomakieltä, ja näistä noin 90 henkilöä on kuuroja

→ suomenruotsalainen viittomakieli on vakavasti uhanalainen.

SUOMEN ROMANIKIELI

Romanien kielelliset oikeudet turvataan perustuslaissa sekä useassa erillisessä laissa. Sille ei kuitenkaan saamen- ja viittomakielten tapaan ole säädetty omaa lakiaan. Suomen romanikielen ensimmäisen kieliopin laatija Kimmo Granqvist on todennut, että laissa turvatut oikeudet ovat laajat, mutta ne eivät kaikilta osin kuitenkaan toteudu (Helsingin Sanomat 2011). Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen mukaan vain alle 20 % yläkoululaisista romaneista saa romanikielen opetusta (Huhtanen & Puukko 2016).

POIMINTOJA ROMANISTA

• Romania on puhuttu Suomessa noin 450 vuotta.
• Romanikielen juuret ovat Intiassa.
• Romanikieltä on opetettu peruskouluissa 1980-luvulta lähtien.
• Romanikieltä voi opiskella sivuaineena Helsingin yliopistossa.
• Lähes kaikki romanikielinen materiaali on opetus- tai hengellisiin tarkoituksiin.

KARJALAN KIELI

Karjalan kieltä ei mainita laeissa, mutta se lisättiin aiemmin mainittuun eurooppalaisen peruskirjan alaiseksi yhdessä romanikielen kanssa vuonna 2009 (aiemmin peruskirja koski saamen- ja viittomakieliä). Käytännössä lisäys mahdollistaa julkisen rahoituksen hakemisen kielen elvyttämiseen (Yle Uutiset 2009).

POIMINTOJA KARJALASTA

• Karjalan kieli on suomen lähin sukukieli, ja sitä puhutaan Suomessa ja Venäjällä.
• Karjalan kieltä ei pidä sekoittaa suomen kielen nk. karjalan murteisiin.
• Karjalan eri muotojen puhujia on yhteensä alle 100 000, joista noin 5000 asuu Suomessa.
• Karjalan kieli voidaan jakaa kahteen päämurteeseen, livvinkarjalaan ja varsinaiskarjalaan, joka puolestaan jakautuu vienankarjalaan ja eteläkarjalaan.
• Karjalan kieli on lähinnä puheessa käytetty, eikä sillä ole yhtenäistä kirjakieltä.

Suomessa on muitakin vähemmistökieliä

Mitä merkitystä laeilla sitten on näille vähemmistökielille? Tässä kohtaa pitää muistaa, että Suomessa on paljon muitakin vähemmistökieliä, kuten venäjä, viro ja arabia. Niille ei kuitenkaan ole säädetty lakeja tai muita oikeuksia, koska ne eivät ole kotoperäisiä eivätkä maassa kauan käytettyjä kieliä. Yllä mainittujen  vähemmistökielten eli saamen kielten, viittomakielten, romanikielen ja karjalan kielen käyttäjille siis turvataan oikeus käyttää kieltä virallisissa yhteyksissä (tämä tarkoittaa esimerkiksi oikeutta tulkkiin). Lisäksi asema mahdollistaa rahoituksen hakemisen kielen ja kulttuurin ylläpitoon.

Loppujen lopuksi sillä ei välttämättä ole suurta käytännön väliä, onko valtiolla virallisia kansallisia vähemmistökieliä, vai onko kielten oikeudet turvattu muilla keinoin – kunhan oikeudet on jollain tavalla turvattu.

Tästä huolimatta olen kansallisten vähemmistökielten kannalla; näiden kielten tulisi olla samat kielet, jotka laissa mainitaan nykyiseltään, sekä karjalan kieli. Viralliset, laissa tunnustetut vähemmistökielet selkeyttäisivät nykyistä laki- ja säädösviidakkoa. Selkeästi määritellyt vähemmistökielet ja niiden oikeudet myös kenties tekisivät laissa mainituista autoktonisia eli maassa kauan käytetyistä vähemmistökielistä keskenään tasa-arvoisempia (mutta saamen kielten erityisasema virallisina kielinä pohjoisissa kunnissa säilyisi). 

Kielilautakuntien näkemys: Vähemmistökielet paremmin esiin

Kysyin vähemmistökielten asemasta marraskuussa Helsingissä järjestetyssä Kielen ilo -seminaarissa, jossa olivat paikalla suomen kielen, ruotsin kielen, viittomakielten, saamen kielten ja romanikielen lautakunnat. Lautakunnat olivat melko yhtämielisiä siitä, että lainsäädännön pitäisi tunnistaa vallitsevat tosiasiat: Suomessa puhutaan muitakin kieliä kuin suomea ja ruotsia, ja kaikille pitäisi taata oikeus olla kielellisesti kotona. Romanikielen lautakunta kaipaili romanikielelle omaa lakia, jotta oikeuksien toteutumista olisi helpompi seurata.

Lautakuntien yhteinen kanta kuitenkin oli, että vähemmistökieliä ja niiden asemaa pitäisi tuoda enemmän esille, eikä kansallisten vähemmistökielten tunnustaminen välttämättä parantaisi kielten asemaa.

♥

Suomen kielen, ruotsin kielen, saamen kielen, viittomakielen ja romanikielen lautakunnat toimivat Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) yhteydessä. Kotuksen laissa määrättyihin tehtäviin kuuluu “[–] suomen ja ruotsin kielten huolto, neuvonta ja sanakirjatyö sekä kielenhuoltoon ja sanakirjatyöhön liittyvä tutkimus. Keskuksen tehtävänä on lisäksi koordinoida saamen kielten, viittomakielten ja romanikielen kielenhuoltoa.” Lain vaatimusten lisäksi Kotus tarjoaa tietoa karjalan kielestä.

♥

Yleisradio lähettää uutisia ilahduttavan monella eri kielellä: yleiskielisen suomen lisäksi selkosuomeksi, ruotsiksi, suomalaisella viittomakielellä, saameksi ja venäjäksi. Ylen nettisivuilla uutiset on saatavilla myös englanniksi. Lisäksi Yle Pohjois-Karjala lähettää karjalankielisiä uutisia, Yle Uudizet karjalakse, radiossa. Ylellä on myös romaninkielinen Romano mirits -radio-ohjelma, joka sisältää romaninkieliset uutiset, sekä Nuntii Latini -radio-ohjelma, joka on maailman ainoa säännöllisesti toimitettu latinankielinen uutiskatsaus.

♥

Eeva Attila luo järjestystä kielistä säädettyjen lakien viidakkoon. Tässä hänen kokoamansa lista laeista, joihin sisältyy säännöksiä kielestä:

• Suomen perustuslaki (731/1999)
• Kielilaki (423/2003)
• Saamen kielilaki (1086/2003)
• Viittomakielilaki (359/2015)
• Ahvenanmaan itsehallintolaki (1144/1991)
• Hallintolaki (434/2003)
• Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (1054/1993)
• Kirkkolaki (1054/1993)
• Laki ortodoksisesta kirkosta (985/2006)
• Yliopistolaki (645/1997)
• Perusopetuslaki (628/1998)
• Laki yleisistä kirjastoista (1492/2016)
• Terveydenhuoltolaki (1326/2010)
• Laki väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista (661/2009)

Lähteet:

23/1998: Alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskeva eurooppalainen peruskirja.

359/2015: Viittomakielilaki

423/2003: Kielilaki

600/2009: Språklag (Ruotsin kielilaki)

731/1999: Suomen perustuslaki

1086/2003: Saamen kielilaki

Attila, Eeva 2017: Mitä laki sanoo kielestä? – Kielikello 3/2017, s. 14–16.

Helsingin Sanomat 2011: Suomen romanikielen pelastaja.

Kotimaisten kielten keskus: Kielet.

Kuurojen Liitto 2017: Eduskunta hyväksyi viittomakielilain.

Tieteen termipankki 2017: Kielitiede: vähemmistökieli.

Yle Uutiset 2009: Karjalan kieli sai virallisen aseman.

Kirjoittaja Jenny Tarvainen on Kielibaarin toimittaja ja kehitysjohtaja.