Yksistään Britanniassa on parikymmentä Suomi-koulua, joista 40-vuotias Manchesterin koulu on ensimmäisiä. Edistyneiden ryhmää ohjaava Tuula Keränen kertoo eräästä lauantaista Manchesterissa.

Matkani kohti Manchesterin Suomi-koulua alkaa lauantaiaamuna hyvissä ajoin ennen oppitunteja. Kuljen yli tunnin linja-autolla tai raitiovaunulla Suur-Manchesterin Saleen, josta kävelen vielä lyhyen matkan St. Mary Magdalenen kirkolle. Kuulun silti ehdottomasti lyhytmatkalaisiin, koska osa tulee junalla tai autoilla muista kaupungeista.

Loppumatkaani ohjaa jo kaukaa erottuva korkea kirkon torni, ja kirkon lisäsiiven ovessa loistaa Suomen lippu, joka vakuuttaa kulkijan saapuneen oikeaan paikkaan. Kirkkoihin mahtuu Manchesterissa kaikenlaista toimintaa olutfestivaaleista Suomi-koulun noin joka toinen lauantai pitämään koulupäivään.

”Suomi-koulu on laulua, leikkiä, kahvittelua ja suomeksi keskustelua.”  – Sami Salmela

Apuopettaja Sami Salmelaa, joka kuuli Manchesterin Suomi-koulusta ensimmäisen kerran junassa sattumalta tapaamaltaan ihmiseltä, koulun pito kirkossa aluksi kummastuttikin. Ensimmäinen vierailu tapahtui vasta vuosien jälkeen, kun hänen poikansa tarvitsi ikäisiään suomea puhuvia leikkikavereita.

Suomi-koulujen päätehtävä on antaa täydentävää kieli- ja kulttuuriopetusta ulkomailla asuville lapsille ja nuorille. Koulut toimivat myös ulkosuomalaisten kohtauspaikkana, ja useimmat järjestävät suomen opetusta myös aikuisopiskelijoille kuten Manchesterin koulukin.

”Suomi-koulu on suomen kielestä ja kulttuurista kiinnostuneiden kohtauspaikka.”  – Laura Linkomies

Aikuisten puheryhmän opettaja Laura Linkomies kuuli Suomi-koulusta opintoihinsa liittyvällä harjoittelujaksolla Suomen Lontoon-suurlähetystössä. Ensimmäiselle vierailulle Manchesteriin hän tuli koululla myytävien Suomi-tuotteiden innostamana. Vierailuja seurasi ensin tiedottajan pesti Manchesterin Suomi-koulussa ja myöhemmin opettajan työ.

Itse olen suomen kielen maisteriopiskelija ja muutin Manchesteriin avopuolisoni perässä syksyllä 2017.  Olin löytänyt Manchesterin Suomi-koulun jo ennen muuttoani, kun etsin mielekästä ja omaa osaamistani vastaavaa tekemistä. Aloitin opettajana samaisena syksynä ja ohjaan edistyneiden ryhmää.

Ennen tunteja tervehdin paikalle jo ehtineitä ja kannan pieneen luokkatilaan pöytiä ja tuoleja, joiden lisäksi käytössämme on tussitaulu. Edistyneiden ryhmässäni on kerrallaan viitisen opiskelijaa.

Monipuolinen oppimispaikka

Opetusmateriaali on opettajan itsensä laatimaa ja tulostamaa. Koululla on myös pieni kirjasto, ja äskettäin koululle ostettiin kolme tablettitietokonetta. Lisäksi lapsille on tarjolla leikkivälineitä, askartelumateriaalia ja musiikkia, ja aikuisopiskelijat tuovat mukanaan kielioppi- ja sanakirjoja. Lapsille on opetussuunnitelma, aikuisille ei.

Lasten suomen kielen taitotaso luonnollisesti vaihtelee, mutta kaikille on tarjolla tekemistä ja opetusta muskarista kouluikäisten ryhmiin. Lapsille tärkeitä ovat kaverit, hauska tekeminen ja mahdollisuus käyttää kieltä.

Aikuisia opiskelijoita houkuttelevat useat tekijät: kumppani tai joku muu läheinen puhuu suomea, suomen kieli on alkanut kiehtoa musiikin tai matkailun myötä tai kieli on kielitieteellisestä näkökulmasta kiinnostava ja erilainen. Innokkaimmat aikuiset kiertävät useampia Suomi-kouluja saadakseen kaiken irti opiskelusta.

Opiskelijat kiinnittävät huomiota asioihin, joita en Suomessa asuneena ole osannut pitää erityisinä. Tunneillani on keskusteltu muun muassa suomalaisten hautausmaiden kynttilämeristä, suotyypeistä ja Suomeen liittyvistä ennakkoluuloista.

Mäyräkoira ja puhekieli

Olen suomi vieraana kielenä -oppijoita opettaessani alkanut hahmottaa puhutun suomen monimutkaisuutta eri tavalla kuin aiemmin. Opettajana en voi esimerkiksi kysyä tunnin aluksi rennosti ”Kuis huiskii” ilman että pysähdyn selittämään, mitä oikeastaan kysyn, mikä ilmauksen virallisuusaste on ja mikä sen sävy on. Puhekielen ilmauksia seuraa usein kysymys, miksi tai mistä se tulee.

Aina en osaa vastata Googlenkaan avulla siihen, miksi suomen kielessä käytetään jotain sanaa tai fraasia, mikä on ollut itselleni avartavaa huomata. Minun on opettajana pysähdyttävä myös arvioimaan uusien sanojen ja fraasien yleisyyttä ja tärkeyttä ääneen.

Puhekielestä tekee vaikeaa myös sen muuttuvuus. Englannissa pidempään asuneet suomalaiset sanovat, että joitain sanoja joutuu kyselemään ja selvittämään muilta tai netistä, koska niitä ei ole oppinut ns. muodin mukana. Pitkään maassa asuneet käyttävätkin joskus minun mielestäni vanhahtavia ilmauksia. Ei siis ole ihme, jos puhekieli tuottaa vieraan kielen oppijalle vaikeuksia.

Kuvailevat sanat eivät myöskään aina aukea. Esimerkiksi mäyräkoira 12-packin nimenä on ymmärrettävä ja kuvaileva, kun yhteyden tietää, mutta mäyräkoira ei itsessään johda ajattelemaan 12-packia (sanasta merkitykseen -suunta ei siis toimi aina).

Minulla ei mielestäni ole vahvaa alueellista murretta, mutta sekin tuo oman lisänsä opettajan työhön. Yleiskielen puhuminen tuntuu todella oudolta, mutta joskus siihen on pakko siirtyä, jotta kaikki ymmärtäisivät.

Oppijat kertovat kuulumisiaan tuntien alussa suomeksi ja tunneilla käyttämäni tekstit ja tehtävät ovat suomeksi. Tunneilla puhun kuitenkin enemmän englantia kuin suomea. Haluaisin puhua suomea enemmän, mutta usein englanti on nopeampi ja ymmärrettävämpi tapa saada esimerkiksi jokin kielioppiasia selitettyä, joten siihen sortuu helposti.

Makumuistoja ja muita muistoja

Ensimmäisen tunnin jälkeen pidetään kahvitauko, jonka aikana voi nauttia kahvia, pullaa ja suolaista tai ostaa Suomi-kaupasta vaikkapa puurohiutaleita, ruisleipää, kardemummaa rouhittuna tai villasukkia. Myös tiedottaminen ajankohtaisista asioista hoidetaan tauon aikana.

Koti-ikävä helpottuu kahvitauolla.

Kahvitauolla päätyy usein juttelemaan tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Minua pidempään opettaneet kollegat Laura ja Sami pitävät keskustelua ja ystävyyssuhteita Suomi-koulun parhaimpina asioina. Joskus pieni epämääräinen koti-ikäväkin Suomeen helpottuu kahvitauolla. Jotkut ystävyyssuhteet yltävät Suomi-koulun ulkopuoliseenkin elämään ja säilyvät muualle muuttamisen jälkeen. Puolituntinen tauko houkuttelee paikalle myös uusia tuttavuuksia, joista myöhemmin saattaa tulla vakiokävijöitä.

Päivän toinen oppitunti venyy usein hieman loppupäästään, kun opettajankin on vaikea olla innostumatta suomen kielen ja kulttuurin ihmeistä. Keskustelu tunneilla harhautuu helposti etukäteen ajattelemani tuntisuunnitelman ulkopuolisiin asioihin. Opettajana olen kuitenkin tyytyväinen niin kauan, kun aihe liittyy Suomeen tai suomen kieleen ja antaa jotain uutta ryhmälle.

Tavallisten koululauantaiden lisäksi Manchesterin Suomi-koulu järjestää juhlia, retkiä, vappupiknikkejä, saunailtoja ja pubi-iltoja. Itsenäisyyspäivän juhla ja joulujuhla ovat tähänastisen Suomi-koulu-urani kohokohtia: suomeksi lauletut juhlalaulut osuivat johonkin sieluni sopukkaan, jonne puhe ei yllä.  Työtoverini Lauran parhaimpia muistoja on Lake Districtille tehty maisemaretki muutama vuosi sitten.

Odotan innolla, mitä kaikkea tulen oppimaan ja kokemaan kevätlukukauden aikana.

Tervetuloa Suomi-kouluun, olipa se Britannian Mansessa tai jossain aivan muualla!

Teksti ja kuvat: Tuula Keränen

FAKTA

♦ Ensimmäinen Suomi-koulu perustettiin 1960-luvun alussa Kanadaan, ja nyt Suomi-kouluja on lähes 140 eri puolilla maailmaa. Suomi-kouluissa opiskelee yhteensä noin 4000 lasta ja nuorta.

♦ Suomi-koulujaa ylläpitävät yhdistykset, ja koulujen toimintaa koordinoi Suomi-koulujen tuki ry. Koulut voivat hakea Suomi-Seurasta Opetushallituksen myöntämää valtionavustusta sekä opetus- ja kulttuuriministeriöstä ulkosuomalaisyhteisöille suunnattua avustusta. Koulut perivät oppilailtaan pientä lukukausimaksua; esimerkiksi Manchesterin Suomi-koulussa lapsilta 10−15 puntaa ja aikuisilta 35 puntaa.

♦ Suomi-koulut voittivat vuonna 2017 Vuoden ulkosuomalainen -palkinnon, jonka myöntää Suomi-Seura.

♦ Manchesterin Suomi-koulusta lisää Facebookissa

► Lue myös Amsteradmin Suomi-koulussa opettavan Anu Haapalan huomiosta:

Lorut ja lukeminen auttavat kaksikieliseksi kasvamisessa – tärkeää on monipuolinen altistus kielille