03 huhti Mittaako äikän yo-koe sitä, mitä lukiolaiset koulussa oppivat?

Teksti: Jenny Tarvainen

Tämän kevään yo-kokelaat odottelevat parhaillaan kokeidensa tuloksia. Onkin hyvä hetki pohtia,  mitä yo-kokeiden äikän kokeessa oikein arvioidaan ja ovatko yo-kokeen arviointi ja lukio-opetus toistensa kanssa linjassa. Ilmassa on myös historian tuntua, sillä äidinkielen ylioppilaskoe uudistuu: tekstitaidon koe ja esseekoe vaihtuvat lukutaidon ja kirjoitustaidon kokeiksi, ja ensi syksystä alkaen yo-kokelaat tekevät äidinkielen kokeensakin sähköisesti.

Helsingin V yhteiskoulun ylioppilaita vuonna 1935. Kuva: Sigurd Rasmussen / Helsingin kaupunginmuseo.

Aineksia pohdintaan tarjoaa Satu Erran ja Kimmo Svinhufvudin artikkeli Kirjoittamisen diskurssit lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelman perusteissa ja äidinkielen ylioppilaskokeen määräyksissä. Artikkeli on julkaistu Virittäjä-lehdessä 3/2017. Virittäjä on vuonna 1897 perustettu tieteellinen aikakauslehti, joka esittelee suomen kielen ja sen opetuksen tutkimusta.

Opetussuunnitelmat määrittävät koulutuksen arvopohjaa ja välittävät ideologioita, ja koska lukio-opetus tähtää yo-kirjoituksiin, voi yo-kokeen määräyksiäkin pitää yhtä tärkeinä dokumentteina kuin opetussuunnitelman perusteita. Erra ja Svinhufvud ovat analysoineet ja vertailleet  lukion opetussuunnitelman perusteita 2003 (äidinkielen ja kirjallisuuden kurssit s. 33–38), jotka on otettu lukioissa käyttöön viimeistään elokuussa 2005, ja ylioppilaskokeen määräyksiä, jotka on otettu käyttöön keväällä 2013.  

Huomattakoon, että lukion opetussuunnitelma (ops) uudistui syksyllä 2016. Vaikka Erran ja Svinhufvudin aineistona onkin aiempi ops, he katsovat, että heidän analyysinsä tarjoaa lähtökohtia myös nykyisen opsin ja uudistuvan äidinkielen yo-kokeen kriittiseen tarkasteluun: mikä on muuttunut, mikä pysynyt ennallaan ja mihin jatkossa kannattaisi kiinnittää huomiota.

 ♦

Erra ja Svinhufvud tarkastelevat opetusta ohjaavien dokumenttien kirjoittamisdiskursseja, joilla tarkoitetaan näkökulmaa kirjoittamiseen ja myös sitä, miten kirjoittamisesta puhutaan ja miten se näyttäytyy. Eri diskurssit ovat ikään kuin erilaisia linssejä, joiden läpi samaa asiaa tarkastellaan. Kirjoittajien lähtökohtana on kuusi erilaista diskurssia: kirjoittaminen voi olla taitoa, luovuutta tai prosessia, tekstilajien tuottamista, sosiaalisten käytänteiden noudattamista tai sosiopoliittista toimintaa. Kokonaisvaltainen kirjoittamisen opetus huomioi, että kaikki kirjoittamisen diskurssit ovat sidoksissa toisiinsa.

Analyysi paljastaa ongelman: vaikka lukion äikän tunneilla harjoiteltaisiin tärkeitä taitoja, kuten oman kirjoittamisprosessin kehittämistä, näitä taitoja ei välttämättä mitata yo-kokeessa. Opettamisen näkökulmasta voi olla haastavaa, että ops on jossain määrin irrallinen yo-kokeesta. Kirjoittajat toteavatkin, ettei yo-koe tunnu mittaavan opsin mukaisen opetuksen tuloksia.

Baaritiskillä tulee mieleen: ohjaavatko yo-kokeet liikaa opetusta, ja jos ohjaavat, pystyykö yo-koe tarttumaan oleellisimpiin lukio-opetuksessa arvioitaviin taitoihin?

Erra ja Svinhufvud huomasivat, että vaikka lukion opiskelija-arvioinnissa huomioidaan monia asioita, kirjoittamisen arviointi perustuu usein yo-kokeen määräyksiin. Ongelma on tämä: kirjoittamisen opiskelun tulokset eivät välttämättä näy kirjoittamisen prosessin lopputuotoksessa eli yksittäisessä valmiissa tekstissä, mutta lukiolaisten arviointi keskittyy kuitenkin valmiiseen tekstiin. Erran ja Svinhufvudin mielestä lukioissa onkin oleellista pohtia opetuksen ja arvioinnin suhdetta.

Virittäjän artikkelissaan tutkijat kuitenkin täsmentävät, että he tarkastelivat opetusta ohjaavia dokumentteja eivätkä lukioissa todellisuudessa tapahtuvaa opetusta. On mahdollista, että opetus on dokumentteja monipuolisempaa – ja mahdollista on sekin, että joitain opetusta ohjaavien dokumenttien vivahteita jää lukio-opetuksen arjesta pois. Käytännössä myös oppimateriaalit vaikuttavat opettajien tekemiin valintoihin.

♦

Tutkijat löysivät myös onnistumisia. Kirjoittaminen nähdään lukiossa monipuolisesti taitona, prosessina ja tekstilajin tuottamisena. Kielibaarissa iloitsemme tiedosta, että kirjoittamisen opiskelu lukiossa on melkoisen kokonaisvaltaista ja monipuolista, ja siinä otetaan huomioon ainakin jossain määrin teksti, kirjoittamisprosessi ja kirjoittamisen sosiopoliittinen konteksti. Kirjoittamiskäsitys onkin opetussuunnitelmassa laajempi kuin yo-kokeen määräyksissä, joissa kirjoittaminen ei näy prosessina eikä sosiaalisena käytänteenä.

Sosiopoliittinen näkökohta ja luova kirjoittaminen ovat tarpeen tulevaisuuden lukiossa.

Yo-kokeen määräyksistä hahmottuu hierarkkinen näkemys kirjoittamisesta: yksinkertaisimmillaan kirjoittamisessa on kyse taidosta, mutta vaatimustason kasvaessa tulee hallita myös tekstilajit ja sosiokriittisyys, ja vain parhaissa teksteissä esiin nousee luovuus. Lukion opsin perusteissa ei ole samanlaista hierarkiaa, vaan eri kursseilla painotetaan erilaisia kirjoittamiskäsityksiä.

Erra ja Svinhufvud näkevät, että tulevaisuuden lukiossa erityisesti kirjoittamisen sosiaalisten ja sosiopoliittisten näkökohtien huomioiminen on tarpeen ja että kriittisen ajattelun kannalta myös luova kirjoittaminen voisi olla tärkeää.

Oman tulkintani mukaan nämä näkökohdat toteutuvatkin ainakin osittain tulevissa kirjoitustaidon ja lukutaidon yo-kokeissa. Etenkin sosiopoliittiset näkökohdat tulevat näkymään aiempaa enemmän lukutaidon kokeessa, jossa kokelaat tulkitsevat tekstejä sijoittamalla ne kontekstiin ja arvioivat eri ilmaisumuotojen tapoja rakentaa merkityksiä.

Kirjoitustaidon kokeessa luova kirjoittaminen ei nähtävästi sinällään lisäänny, mutta uutta on kaunokirjallisuuteen ja muihin fiktiivisiin teksteihin keskittyvä pakollinen lukutaidon kokeen II-tehtävä (I-tehtävä liittyy ensisijaisesti asiateksteihin). Kirjoittamisen kokeessa sosiopoliittinen näkökulma nousee esiin sitä kautta, että kokelas valitsee itse valmiiden lähteiden joukosta käyttämänsä lähteet ja niiden käyttötavan. Aineistoissa voi olla myös kaunokirjallisuutta, mikä tarkoittaa luovuusdiskurssin näyttäytymistä myös kirjoitustaidon kokeessa ainakin jollain tasolla.

Alkuperäinen artikkeli:

Erra, Satu & Svinhufvud, Kimmo 2017: Kirjoittamisen diskurssit lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelman perusteissa ja äidinkielen ylioppilaskokeen määräyksissä. – Virittäjä 121 (3), s. 316–354.

► Satu Erran ja Kimmo Svinhufvudin analyysiin lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta ohjaavien dokumenttien kirjoittamisdiskursseista voit tarkemmin tutustua täällä.

► Lue myös Jenny Tarvaisen kolumni:

Kolumni: Miten äikän uusi yo-koe vastaa tosielämän kirjoitustilanteita?

Kirjoittaja Jenny Tarvainen on Kielibaarin toimittaja ja suomen kielen maisteriopiskelija.